Down under I\'m on top!

torstai, 9. elokuu 2007

+221 @ Canterbury

Dream Theater: Home

Living this charade
Is getting me nowhere
I can't shake this charade
The city's cold blood calls me home...
Home... It's what I long for
Back home... where I belong

--

Tämä päivitys – viimeinen päivitys – tulee olemaan suurimmaksi osaksi muistojani, mietteitäni ja kokemuksiani reissusta. Vielä vajaa 12h tulen olemaan Britteissä, ja suurin osa siitä konferenssista, mutta siitä en kerro enempää sillä se koskettaa vain niin vähää määrää lukijoita. Sanotaan vain että mielettömän kivaa on ollu, niin suomalaisten tuttujen (joita oli aivan uskomattoman ihana nähdä pitkästä aikaa!), kuin ulkomaalaistenkin kanssa. Ohessa vielä kuva Suomen delegaatiosta, taustalla siintää Canterburyn katedraali.

Finnish FiMSIC delegation

Koti kutsuu.

Vihdoinkin.

Tuntuu jotenkin absurdilta että tässä kirjoitan viimeistä viestiäni (ellei sitten jotain tapahdu kotona reissuun nähden mikä saa tänne vielä kirjoittamaan jotain) kun vasta vähän aikaa sitten aloitin blogin ja sitten lopulta tämän reissun.

221 päivää oltua yhteensä reissussa (miinus 10 päivää Suomessa) jättää jälkensä ihmiseen. Välillä (ja silloin tuntui että turhan usein) oli tylsää, koti-ikävää, jopa unettomiakin öitä, mutta ne tuntuvat niin kaukaisilta nytten. Jopa valheellisilta.

Mitä muistoja on jäänyt mieleen? En osaa vielä vastata siihen, sillä en ole vielä päässyt sulattelemaan sitä tosiasiaa että olen kiertänyt maapallon, käynyt neljällä mantereella Eurooppa mukaanlukien, yksin. Sanotaan näin. Nyt kun olen selitellyt suomalaisille täällä reissustani, olen tehnyt sen hymyssä suin. Ehkä siinä on vastausta tarpeeksi.

Miten tunnen sen muuttaneeni minua, tai millaset jäljet on jäänyt? Huomaan että olen päässyt käsiksi omiin tunteisiini paljon tehokkaamin. Simmuja pitää kuivata enemmän leffassa käydessäni, ilo tuntuu voimakkaammalta kuin aiemmin. Tiedän tarkemmin mitä haluan. Tiedän paremmin mitä voin tehdä asioiden eteen. Ennen kaikkea (klise-varoitus!!!), uskon että tämä matka on tehnyt minusta paremman ihmisen.

Sanat alkaa olemaan hukassa kun reissu on lopussa. Kaikki mikä on ollut tarkoitus sanoa, on varmaan tullut sanotuksi.

Kiitos kaikille lukijoille, ketkä on jaksaneet lukea saikkauksistani maailmalla. Erityinen kiitos kavereilleni ilman keitä tämä matka olisi ollut niin paljon tylsempi ja vittumaisempi. Ja viimeisenä ja tärkeimpänä, kiitos kotijoukoille ketkä mahdollisti tämän kaiken.

Over and out, nyt viimeistä kertaa...

-Ozzie.

perjantai, 3. elokuu 2007

+ 211 @ Lontoo

Scooter: Back in the U.K.

On se jännä miten kaupunki ja sen ilmapiiri vaikuttaa viihtyvyyteen. Losissa (wikipedian mukaan) on reippaat 4 miljoonaa asukasta, Lontoossa taasen reippaat 7 miljoonaa. Ja paljon mieluummin kävelen yksin illalla Lontoon keskustassa mitä Losin.

Aloitetaan kuitenkin kuvalla. Lupasin Mitchin seikkailuista viime päivityksessä, joten täältä pesee. Mitch Buchannon Venice Beachilla turvaamassa kaikkien neitojen rusketukset.

I'll be ready.

Pisti miettimään mitä ihmettä sitä menee tekemään yhden kuvan takia. Myöhästyin 5min lentokone-shuttlestani (1,5h matka biitsille!) mutta onneksi se saatiin tilattua takaisin. Tarkoitti vain että en kerennyt vaihtaa vaatteita ennen lentoa, joten Britteihin päästyäni oli todella reissusta rähjäinen olo. Asiaa ei tietenkään helpottanut se että Air New Zealandilla oli yli 40 leffaa mitä kattoa, joten lentokoneessa ei tullu nukuttua ollenkaan vaan katottua 4 leffaa...

Jet Lagista toivottuani (vieläkin iskee väsymystä tosin) oli aika lähteä kierteleen kaupunkia. Edelleen, verrattuna Losiin, kävellen pääsee joka paikkaan, julkinen liikenne toimii loistavasti ja sen oppii nopeaa, eikä ihmiset tunnu olevan liikenteessä haistapaska-mentaliteetilla. Tärkeimmät nähtävyydet tuli nähtyä yhdessä päivässä, enemmänkin oisi voinut nähdä (mm. British Museum ja Harrods jäi näkemättä) ellei olisi pitänyt ottaa päiväunia jet lagin takia. Yhtenä kohokohtana oli Abbey Roadin näkeminen ja ylittäminen paljain jaloin – kuten Paul.

Mietin eilen kun tuubiin olin menossa ja katsoin mainoksia eri musikaaleista että kuinka siistiä olisi käydä katsomassa joku niistä. No, kierrellessäni Covent Cardenia, satuin sattumoisin teatterille jossa oli Monty Python musikaali Spamalot menossa. No hemmetti, käydään kysymässä onko paikkoja jälellä ja paljonko on hinta. 15 puntaa oli halvin lippu (ei todellakaan parhaimmat paikat), mutta oli todellakin sen arvoista! Mielettömän hauska esitys, ja ennen kaikkea irtiotto ”perus”turistimeiningistä (varmaan tosi moni matkustaa tosin Lontooseen nimenomaan musikaalien perässä...?). Voin suositella, ja aijon itekki tulla toistamiseen tänne kattomaan niitä!

Viimeinen päivä Lonissa – tämä päivä – meni Camden Townissa käydessä. Mahtavia vintage-liikkeitä, mutta matkalaukku on jo ylipainoinen ja pankkitili liian alhainen, joten jäänee ens kertaan shoppailut. Asiaa ei tietenkään helpottanut se, että löysin takin minkälaista olen etsinyt jo pitemmän aikaa, mutta koska epäilin että en löydä sitä täältä (en löytänyt edes eBaystä), ostin hieman erilaisen samaa ajatusta olevan (vintage-rokkitakki) San Franciscosta. Kalliimmalla, vaikka kuvittelin että dollarin kurssin takia se on parempi ostaa sieltä. No, edelleen, jää ensi kertaan. Oon kuitenkin tyytyväinen siihen Friscon takkiin.

--

Vihoviimeinen osa reissustani alkaa huomenna, IFMSAn konferenssi, josta lähen kotimatkalle viimeisenä iltana jo. On jo kotiinpaluu fiilis, joten en malta odottaa. Tarkkasilmäisimmät teistä ehkä on huomannut ristiriidan aiempien lentopäivien osalta. Totta, aikaistiin lentojani aikanaan sen takia että kerkiän kouluun ja toivottavasti kaverin polttareihin. Ja myös rahatilanne alkaa olemaan uhkaavan alhainen, niin pitää sitä duuniinkin lähtiä.

Viimeiset tunnelmat jossain vaiheessa Canteburyn kokouksesta, sitten onkin enää vuorossa viimeinen päivitys lopullisista tunnelmista.

Abbey Road

Spam spam spam spam spam spam spam spam spam spam...

La’ers,

-Ozzie.

tiistai, 31. heinäkuu 2007

+208 @ Hollywood

The Clash: London calling

Kylläpä se aika taas kirii. Viimeinen pariviikkoinen on jo alkanut, ja Jenkit on yhtä iltaa vaille pulkassa. Eurooppa on enää reilun 1,5pv:n päässä...

San Diego oli loppupeleissä melko tylsä. Asiaan tietenkin vaikutti se että hostelli oli niin jumalattoman kaukana keskustasta, ja en oikeen kerennyt kovin tutustua kaupunkiin. Mutta tälläinen kuva siitä ainakin minulle jäi. Muutoin kivanoloinen city.

Sarjis-konferenssi, Comic-con, oli melkoinen kokemus. Suurimmalla osalla ihmisistä (olematta ollenkaan stereotyyppinen) oli huono, kalpea (=aurinko vältelty) iho, he olivat reippaasti ylipainoisia, ja hyvin usealla oli jonkinlainen kostyymi päällänsä. Minä pukeutuneena kauluspaitaan ja farkkuihin taisin näyttää melko ulkopuoliselta siellä... Jos sarjiksia ja niiden universumeita harrastaisi enemmän, saisi tuosta konferenssista varmasti paljon enemmän irti. Olihan siellä paljon nähtävää ja koettavaa, mutta ainut mitä jäi mulle käteen oli vaalea hiaton paita joka on kopio yhestä leffapaidasta. Julkkiksista näin Rosario Dawsonin, Alban Jessica oli niin pitkän ihmismuurin takana, joten en jaksanut sitä odottaa. Jää ensikertaan. Sen verran kuitenkin jäi hyviä muistoja San Diegosta, sillä kävin Comic-Conin jälkeen maailmankuulussa rock/sportti/tyttö-ravintola Hootersissa! Annan kuvan puhua taas puolestaan (joskin kuva on Hollywoodin Hootersissa, sillä pitihän se käydä toinenkin kerta ihailemassa tyttöjä...siis ilmapiiriä ja tuntea itsensä erikoiseksi kun flirttiä tulee (tyttöjen työn mukana) joka puolelta.

Hootersin tytöt.

Takaisin palauttuani Hollywoodiin jokainen päivä on ollut täynnä jotain tekemistä että tätä kirjoittaessani meinaan nukahtaa pöydän ääreen unenpuutteen takia vaikka kello onkin vasta iltakymmenen. Viime perjantaina oli viimeinen keikka joka oli suunniteltu jo kauan aikaa sitten. Dream Theater Gibson Amphitheatrella. Mutta sitä ennen oli aikaa käydä Universal Studiosilla, ja voi pojat että on mellevä mesta! Huomaa heti että rahaa on laitettu ja paljon siihen että kaikki näyttää autenttiselta! Kummitustalo ei ollut mikään pikkusäikäyttelypaikka miksi sen kuvittelin, vaan ulos juostuani sydän hakkasi vieläkin kiivaasti ja kylmää hikeä puski. Vähätpä tiesin että talossa on näyttelijöitä täydessä kauhuelokuva-maskeerauksessa lymyilemässä nurkan takana joko äristen ja muristen tai puukkoa tai heiluttaen. Ulos siis juoksin kun Leatherface jahtasi moottorisaha rullaten... Enempää en ala menemään yksityiskohtiin mitä Universal Studiosilta löytyy – hemmetin hienoja vuoristoratoja ja showta kaikki – mutta mainitsen sen että osallistuinpa Pelkokerroin LIVE kilpailuun. En voittanut, mutta sain kuitenkin pienen lohdutuspalkinnon. Oli kyllä jännää osallistua ja olla lavalla parin tuhannen ihmisen hurrattavana ja syödä kaikkea sitä moskaa mitä ne syö siinä ohjelmassakin.

Pari päivää meni kyllä sielläkin varsin nopeaa, lipun hinnalla sai siis käydä kahtena eri päivänä siellä. Universalin välisenä päivänä pidin hieman rauhallisemman (mutten yhtään lyhyemmän) päivän biitsillä ja Hollywoodin kukkuloilla. Kukkuloilla tuli aamupäivä vietettyä ottaen perus-turistiotokset jotka tännekin laitan loppuun, ja loppupäivä menikin kuuluisalla Venice Beachilla. Ja kyllä, näin ja sain otettua kuvan siitä rullaluistelevasta kitarasankarista! Pitkä, komea biitsi, täynnä kaikkea turistirihkamasta hampputuotteisiin, kerjäläisiin ja ennustajiin. Ja minähän tottakai menin kämmenenlukijalle kuulemaan ennustukseni!

Pähkinänkuoressa elämäni tulee olemaan seuraavanlainen: pitkä ikä (lähemmäs 90-vuotta), pitkään yli 60-vuotiaaksi pysyn nuorekkaana, yksi avioliitto, 3-4 lasta, avioliittoa ei tulisi harkita ennen kuin oon lähempänä kolmeakymmentä (mikä ei tule olemaan hankalaa, eihän tässä oo vielä kotihengetärtäkään :) ). Ihmissuhteissa ei sinänsä oo ollu epäonnea, pitäisi olla enemmän uskaliaampi eikä niin nirso ja ujo. Rahallisesti ei tuu olemaan ongelmaa, kannattaa pyrkiä sellaiseen duuniin missä pystyy olemaan itse oma pomonsa (eli ehkä oma praktiikka?), ja terveyden suhteen tulisi välttää kaikenlaisia paheita mitkä voi viedä voiton kropasta helposti. Katsotaan sitten 10-vuoden päästä tuliko 7 oikein tulos.

Tämä viimeinen päivä onkin vietetty Disneylandissa, jota oonkin odottanu melkin suurimman osan reissustani! Aamulla lähtiessäni pohkeet eivät oikeen tykänneet hyvää parin viime päivän kävelystä ja kikkailusta. Näin kuitenkin kaikki sankarini, ennenkaikkea Akun, mutta myös Mikin, Minnin, Hessun, Pluton, Sepen ja Nallen, Puhin, Ihaan ja Tikrun. Paikka oli vaan täynnä lapsia ja meksikolaisia – oikeasti! Ilmaan kuulostamatta yhtään rasistiselta, välillä ne tuli ovista ja ikkunoista ja puski mun eteen että sai otettua kuvan tai muuten vain etuiltua. Luumu tummui pariin otteeseen sen, ja auringon kuumuuden takia. Kaikki kuitenkin meni hyvin, pääsin Akua halaamaan (sankarini jo lapsuudesta!) ja käymään kaikki tärkeimmät ajelut läpi. Ja siellä, niinkuin Universal Studiosilla, laitteet oli vimosen päälle hienoja. Varsinkin Indiana Jones seikkailu oli todella komea, Hangon keksi pysyi huulilla pitkään uloskävelyn jälkeen.

Huomenna olisi vielä ennen lähtöä tarkoitus käydä Venice Beachilla uudestaan ottamassa parit "promo" tai poseerauskuvat niillä Baywatch-kopeilla. Saattaapi olla että Mitch Buchannon tulee pyörähtään näilläkin sivuilla tulevaisuudessa... ;)

--

Jenkit ja Losi jää taakse, entä minkälainen mielikuva? Losi on siis melkoinen läävä, mutta jos vain jaksaa hieman poiketa pienempiin kaupunkeihin, kasvaa viihtyvyysaste reippaasti. Paljon on tekemistä ja nähtävää Californiassa, sinänsä harmitti yksin reissata kun ei voinut jakaa tätä kaikkea muiden kanssa muutoinkun tämän blogin kautta. Isoveljeni olisi varmasti nauttineet täällä olosta, ja harmittaa kyllä kun eivät päässeet kokemaan samaa mitä minä. Sinänsä hyvä palata jo Eurooppaan, sillä täällä Jenkeissä on hieman hankala syödä terveellisesti jos reissaa koko ajan. Isoa ruokakauppaa ei löydy keskustasta, ja pienissä hinnat on niin korkealla että halvempi on syödä roskaruokaa. Burgereita on siis tullu syötyä aivan tarpeeksi, onneksi paino ei näytä nousseen ainakaan silminnähden.

Tänään maailma, huomenna Eurooppa. Paluushokki alkaa jo koputtelemaan pienenä jännityksenä, mutta ehkä onnekseni Brittien osuus reissustani on valmistumista kotiinpaluuseni. IFMSAn konferenssi (=kouluhommia) viimeiselle viikolle pohjustaa toivottavasti paluuta sen verran. Tästä, ja lopullisista fiiliksistä lähitulevaisuudessa. Nyt Äidin pikkupoika palaa tutuille maille (tai, no mantereille ainakin...).

Hollywood Hills.

Venice Beachin kitarasankari.

Universal Studios.

Sankarini jonku pikkuskidin kanssa.

California, over and out.

-Ozzie

torstai, 26. heinäkuu 2007

+203 @ San Diego

2Pac: California Love

Terveiset San Diegosta! Californian osavaltio alkaa olemaan kohta koluttuna liki kokonaan, vielä on tosin muutama päivä ja muutama paikka käymättä.

En oikein tiedä mistä kirjoittaisin nytten, vaikka edellisen päivityksen jälkeen onkin tapahtunut ja koettu kaikenlaista. (Samalla mietin että liekö Australiassa oikeastaan tapahtui mitään kun siellä päivitykset olivat kahden viikon välein...)

No, asiaan.

San Francisco oli siis timmi paikka, voin suositella kaikille! Alcatrazin vankila oli karu sisältä ja ulkoa, en edes haluais kuvitella viettäväni aikaa moisessa mestassa kaikkien niiden saastojen kanssa ketkä siellä eli.

Broadway.

Takaisin kun Hollywoodiin pääsin, oli taas shokki palata, sillä se on oikeasti melkoinen läävä! ”Tinsel Town” ja ”La la Land” ei todellakaan ole täynnä kimalletta vaikka sellainen kuva siitä on saatu. Pummeja ja pyrkyreitä siellä kyllä riittää. Ehkä tulevia uusia tähtiä pääsin näkemään ilmaisessa stand-up showssa joita pidetään hostellilla tasaiseen tahtiin. Odotukset olivat matalalla, mutta yllätyin lopulta positiivisesti! Ja hei, se oli ilmainen, joten ei siinä mitään menettänytkään!

Seuraava aamuna oli tarkoitus käydä katsomassa hieman ”parempaa” seutua, eli Bel Airia ja Beverly Hillsiä. 10-20 miljoonan dollarin lukaaleja ei meinannu aivan nähdä jumalattomien aitojen takaa, mutta pääsinpäs käymään tulevan kotini – Playboy kartanon porteilla! Jollain tavalla osuvaa tai ironista on, että kyseinen alue haisee kouleille ihmisille. Te kaikki ketkä ootte ruumishuoneella käyneet tunnistaisitte sen hieman mädäntyneen orgaanisen hajun joka leijui joka puolella Beverly Hillsiä ja Bel Airia. Osuvaa ehkä siksi, että paikka on täynnä eläkeläisiä viettämässä kultaisia vuosiansa. Ehkä hieman makaaberi ajatus, mutta koko ajan oli obduktiot mielessä ainakin meikäläisellä.

Kyseinen päivä (ja Hollywood osa 2/3) päättyi loistavasti. Pääsin näkemään yhden lempparibändeistäni – Rushin – Hollywood Bowlilla! Ensinnäkin että näkee Rushin livenä (!!!) mutta että sen näkee Bowlilla (!!!!!!!) niin ei voi paljon paremmin hommat sujua. Heti alkuun pahoitteluni voimasanoista, mutta keikka oli aivan vitun kova! Hymyssä suin kävelin takaisin hostellilla, mutta hymykin meinasi hyytyä, sillä vaikka ihmisiä oli paljon liikenteessä ja kävelemässä, jotain siinä Losin ilmapiirissä on etten edes minä halua siellä yksin kävellä. Se on jotenkin niin...ahdistavaa.

Aamulla taas uusi siirtyminen, nytten vuorossa on siis San Diego. Kiva kaupunki, joskin vasta huomenna pääsen käymään kunnolla keskustassa, mutta ilmapiiri ja ympäristö ainakin vaikuttaa kivalta. Eilinen päivä menikin taas konserttia viettäessä, tällä kertaa vuorossa oli Dream Theater (jälleen yksi lempparibändeistäni) San Diego State Universityn Open Air Theatrella. Hyvät paikat, hyvä setti. Ei paljon muuta voisi toivoa. Tai, tuo oli harkitsematonta, olisin toivonut bussia takaisin hostellille (hostelli sijaitsee siis Ocean Beachilla, n. 30min keskustasta bussilla) mutta koska viimeinen vuoro oli mennyt tunti aiemmin, ja olin jo käyttänyt 30 taalaa taksiin aiemin päivällä, tuli piheyskohtaus ja päätin kävellä. Samalla ajattelin kuluttaa hodarin ja oluen verran kaloreja. Kävely kesti n. 40 minuuttia puolen yön tietämissä, ja aamulla sain kuulla että hieman uskaliasta oli suorittaa se. Tosin, alue jolla kävelin oli todella rauhallinen lähiöalue, mutta mietin itsekin että näinkö pihiksi sitä on pitänyt ruveta. Yksinreissaamisen kirous: kukaan ei kävele kanssasi tai puolita taksimatkaa. Kunnossa kuitenkin saavuttiin perille, ja kenet tapaankaan myymässä hodareita iltapalaa janoaville? Suomalaisen tytön! No, hän ei tosin suomea puhu, eikä ruotsiakaan enää kovin paljoa kun on ollut niin kauan poissa Suomesta, mutta punaisella leijonakantisella passilla kuitenkin reissaa. Näin se maailma on taas pieni – ainakin suomalaisten osalta.

Tämä päivä mennytkin nytten aivan laiskotellessa. Aamupäivä istuttua kahvilassa meren rannalla, pieni kävely Ocean Beachin seutuvilla, nokoset ja sitten iltapäiväkahvit. Eipä sitä lomalla tosin muuta tarvikkaan. OB on siis suht kaukana keskustasta, mutta varsin kivalta surffimestalta näyttää, ja vaikka niin teki mieli lähteä omistamaan aaltoja, en vain jaksanu. Kadulla jolla hostelli on on juuri menossa paikalliset markkinat, pitää sekin lähteä kohta kokemaan. Huomenna olisi taas vuorossa pitkä ja kokemustäyteinen päivä: sattumalta olen samaan aikaan SD:ssä mitä kansainvälinen sarjakuva-”kongressi”. Avajaiset on huomenna ja minä menossa mukana! Ookoo, kuulostaa todcella nörtiltä, ”kongressi sarjakuvia varten” jossa tyypit liikkuu pukeutuneena Storm Trooppereiksi ja Bätmäneiksi, mutta kun sitä kerrankin on samaan aikaan täällä niin miksi ei? Siellä voi tehdä jopa löytöjäkin, mutta pitää pitää itteni kurissa sillä painorajat on ylitetty jo aikaa sitten ja ei paljon voida tavaraa jättää pois kyydistäkään. Onneksi tässä on vielä yksi mahdollisuus, mutta siitä myöhemmin...

Loppuun taas pari kuvaa ja muokattu sitaatti juuri loppuun luetusta Amerikan Psykosta hieman muokattuna joka mun mielestä kuvaa hyvin tätä reissua joka on kohta päättymässä. Ylihuomenna siirtyminen takaisin Hollywoodiin, ja sieltä vielä ennen heinäkuun loppua viimeinen päivitys Jenkkilästä.

San Diego, over and out...

As he leaves I’m wondering and not wondering what happens in the world of Ozzie, which is really the world of most of us: big ideas, guy stuff, boy meets world, boy gets it.

Beverly HillBilly.

Jimi.

Rush @ Hollywood Bowl.

Ocean Beach.

-Ozzie.

lauantai, 21. heinäkuu 2007

+197 @ San Francisco

The Mamas and The Papas: California Dreamin'

(Turhauttaa, kirjoitin koko tekstin loppuun, kunnes sitten vahingossa tuhosin sen. Nyt on versio 2.0).

Tiedettähän sen kohdan Die Hardista, jossa Bruce Willis on ilmastointikanavassa, katsoo sytkärin valossa ympärilleen ihmetellen miten on tilanteeseen joutunut, ja toteaa että "Come out to the coast, we'll get together, have a few laughs...". Mulle kävi tässä pari päivää aivan samanlainen tilanne, paitsi että en ollut ilmastointikanavassa ja en ollut terroristien jahtaamana. Kaikki selviää tuota pikaa!

Fijiltä selvittiin siis hyvin Los Angelesiin, ruokamyrkytys tai mikä pöpö lienytkään taltutettiin antibioottikuurilla. Fijistä en aio kertoa enempää, tein huiman määrän postikortteja joissa selitin kaikkea mitä oon tehnyt, joten kaiken sen uudelleen kirjoittaminen olisi vaan toistoa. Joten eiköhän kuvat puhu puolestaan.

LAX:lle saapuminen tapahtui juuri siten miten sen ajattelinkin - minut vedetään syrjään lisäkysymyksille. Ilmeisesti yksin reissaava nuori mies, joka kustantaa kaiken opiskelullaan, ja kellä ei ole yhtään sukulaista/tuttavaa Ameriikoissa (minkä jälkeenpäin muistin vääräksi) on uhka kansalliselle turvallisuudelle. No, ei se kuulustelu kovin paha ollut, odotuksineen siinä meni vain 20min, ja muutoinkin oisin joutunut odottamaan 15min laukkuani.

Lentoasemalta selvittyäni, ekan julkkiksen bongattuani (Dave Navarro, RHCP:n ja Jane's Addictionin kitaristi) ja hostellille päästyäni olikin aika tutustua Hollywoodiin. Ja mikäs sen parempi keino kuin limusiinin kyydissä skumppaa nauttien! Ookoo, tosi turisti-juttu, mutta hauskaa oli joka tapauksessa! Ajoimme läpi Hollywoodin ja Beverly Hillsin ja katsastimme kalliita ja TV:stä tuttuja paikkoja kuten Pretty Womanin kuvauskohteita yms. Loppuillaksi päädyimme omasta mielestäni oikeen perus-Jenkkibaariin joka oli täynnä cowboy-hattuja ja siellä oli mm. mekaaninen härkä!

Seuraavana aamuna olikin aika siirtyä tänne San Franciscoon, ja pitkän ja raskaan matkan jälkeen (oli näet hieman heikohko oli vielä) ajattelin että on hyvä päästä rentoutumaan ja nukkumaan kunnon yöunet. Kuinkas kävikään...

Hostellin huone oli varsin siisti, mutta heti kun olin kaikki tavarani saanut purettua ja asettua aloilleen, huoneeseen hiippailee äijä ruodaten ainakin 3 kassia (toiset 3 olivat piilossa huoneen nurkassa), taskut täynnä moskaa ja papereita, ja lippiksen päällä uimalasit (OIKEASTI!!!) ja toteaa että olen hänen paikallaan. No paikan vaihdon ja postien luvun jälkeen olikin aika laittaa nukkumaan. Uni vain ei tullut silmään, kun äijä kikkailee huoneessa valot päällä aina välillä popsien pillereitä taskusta ja ottamalla hörpyn vetyperoksidipullosta. Jahka tunnin päästä laittoi valot pois päältä, äijä makaa sängyssä edelleen kaikki vaatteet päällä aina välillä hörähtäen jotain omiaan, kunnes aina välillä nousee pystyyn, ja menee taas pötköttään. N. tunnin päästä äijä lähtee litomaan jonnekin, ja minä totean että ei tässä unta vielä saada, ja meen nettiin vähäksi aikaa samalla varmistaen että voinhan vaihtaa huonetta aamulla sillä "this guy keeps freakin' me out!". Joojoo, onnistuu, tuut vain sit ennen aamukymmentä niin hoidetaan homma.

Jahka menin takaisin huoneeseen, oli sinne ilmaantunut 3. henkilö. Ajattelin että nyt ei se eka friikki...ööö, äijä uskalla ryöstää munuaistani tai perseraiskata mua kun on kolmas henkilö myös huoneessa. No, tämä kolmas henkilö oli erittäin lihava sisilialainen, joka kuorsaa desibelit raikuen, ja aina välillä piti minuutin hengityskatkoksia kunnes korahteli ottamaan happea kuulostaen siltä kun tukehtuisi. Nyt päästiin siihen missä alussa kirjoitin. Makaan silmät auki kuunnellen alhaalta kuuluvaa kuorsausta, aavistaen mitähän se friikki puuhastelee, ja mietin että kuinka vitussa olen itseni tähän tilanteeseen saanut.

Huonosti nukutun yön jälkeen (korvatulpista ei ollut mitään apua) menin vaihtaan huonetta, ja jahka tulen siirtämään tavaroitani se eka äijä tuijottaa minua todella oudosti, kunnes toteaa että "kylläpä sulla on söpöt shortsit" ("Boy, those are cute shorts you're wearin'..."). Selvä! Tämä poika vaihtaa nyt aivan taatusti huonetta! Syyksi sille friikille selitin että en voi nukkua kun sisilialainen kuorsaa niin äänekkäästi. Uusi huoneeni olikin onneksi täynnä juoppoja brittejä, eikä moskaa roudaavia kummajaisia.

Mutta nyt takaisin reissaamiseen.

San Francisco on mukava ja kaunis kaupunki, minä tykkään! Vaikka mäkiä ja kukkuloita on paljon, kävellen pääsee käytännössä joka paikkaan (kuten eilinen 1,5h kävely Golden Gatelle). Kaikki nähtävyydet on nähty ja koettu, huomenna on tosin vielä koettavana The Rock - Alcatraz (iPod on jo ladattuna sopivalla musiikilla ;) ). Ihmiset ja ilmapiiri on ystävällinen - samaa ei voi oikeen sanoa Losista. Shoppailu on helppoa ja halpaa Sydneyyn verrattuna...no en ala edes vertaileen. Kiva kaupunki siis.

Jopa valitettavaa että lähden jo ylihuomenna takaisin Losiin, sieltä siirryn taas parin päivän jälkeen San Diegoon. Sieltä tuleekin varmaan uusi päivitys.

Loppuun vielä taas muutama kuva maistiasena, nauttikaahan Suomen suvesta, ajattelin tuoda kelit mukanani sitten 3vk kuluttua (California aurinko vain syventäny Fijiltä saatua rusketusta)...