Referaatti: Sydneyssä hauskaa pitämässä, viimeisimmätkin kouluhommat tehty, OP shop ball ”pukujuhlat”, Sydney taas, vihjailut, viimeinen viikko, paluushokki?.
Tähän on nyt tultu. Viimeinen viikko alkanut. Mutta ennenkuin tätä tähän juttuun päästään, aloitetaan taas hieman kauempaa, toissaviikonlopusta.
Pitkästä aikaa päätin lähteä vanhaa rakasta kaveriani morjestamaan Sydneyyn. No, tällaiset jälleennäkemiset monesti saattavat mennä melko myöhään yöhön, kuten silloin menikin. Lyhyesti: hauskaa oli, tanssilattian saimme haltuun joko ennennäkemättömillä tanssi-muuveilla joko siksi että ne olivat niin hienoja, tai niin hirveitä (jokainenhan nyt vääntää pupuhyppelyä pitkin ja poikin tanssilattiaa, eikö?). Sydneyssä tuli lisäksi katsottua tuliaisia vielä kun siihen on mahdollisuus. Löytyi mm. aivan mielettömän hieno talvitakki vain 50 AUD (n. 30 €) makeesta Vintage-shopista, joten ei pidennetty viikonloppu todellakaan hukkaan mennyt!
Maanantai-iltana Canberraan paluun jälkeen olikin aika alkaa vääntämään viimeinenkin kouluhomma (myönnän, oon paljon jauhanu tästä viimeisestä ja viimeisestä, mutta tää on nyt todellakin viimeinen). Labraraportti myöhästyi tosin 30min, mutta kuitenkin tuli palautettua oikeana päivänä.
Sen kunniaksi olikin järjestetty samalle päivälle tanssiaiset. Kyseessä oli OP Shop ball, eli piti hommata (juhla)puku Pelastusarmeijalta tahi kierrätyskeskusesta. Itse hommasin karseat vanhanmiehen-housut, sellaiset harmaat jossa vyötärön liitinki tulee navan kohdalle (ja tiukat kuin mitkä!), sekä vihreän kauluspaidan ja viininpunaisen villaliivin. Komeuden kruunasi ruskea 80-luvun kravatti, joka oli päästään suoraksi leikattu, eikä V-muotoinen niinkuin useimmat. Koko paketti 21 dollaria. Hiukset vielä sivulle liimaletiksi ja homma on valmis. Näytin todella "setämäiseltä", mutta pelottavinta oli se, kun moni sanoi että "nythän sinä näytät varsin akateemiselta/lääkärimäiseltä" tai että "tuo lookhan sopii sulle!"... Lippu bileisiin tuli maksaan vielä 32 dollaria, sillä kassantakana oleva neiti meni ilmeisesti hämilleen kun puhuin puhelimessa suomea, ja hän oli lähdössä käymään Helsingissä ens syyskuussa. Oikea hinta oli siis 40 dollaria per lippu, joka sisälsi kuljetuksen mestoille, ruuat ja juotavat (kaljaa ja ”goonia” eli laatikkoviiniä). Ajatuksena varsin hieno, rahat vaatteista hyvään tarkoitukseen ja sai kyllä naureskella toisten vaatetuksille, mutta bileet jossain vaiheessa hieman lopahtivat ruuan ja juoman loppuessa kesken. Lisäksi paikka meni aivan kaameaan kuntoon ihmisten vain kaadellessa juomia ympäri salia. Lähdin bileistä pois aiemmin mitä koskaan, puolilta öin.
Suomen delegaatio valmis edustamaan.
Järkevä teko jälkeenpäin, nimittäin lauantaina oli taas tarkoitus lähteä Sydneyyn aamupäivän bussilla, ja hieman jännitti miten siihen kerkiäisi. Rytmihän oli jo pitkään ollut että helposti nukkuu puolille päivin (sillä koulua ei ollut vasta kun iltapäivisin, jos ollenkaan). Miksi toista kertaa Sydneyyn? Edellisenä viikonloppuna olimme kaverin kanssa saaneet kutsun erään puoliksi suomalaisen, puoliksi irlantilaisen neidin tupareihin, joten eihän sitä voi kutsusta kieltäytyä!
Ja miten kävikään...
Tupaantuliaiset menivät sinänsä varsin rattoisasti, mutta jälleen kerran, sain kuulla vihjailua omasta seksuaalisesta käyttäytymisestäni. Ja jälleen kerran, naiselta. PERKELE! Pitääkö tässä alkaa tästä eteenpäin JOKA HALAVATUN KERTA sanomaan esittelyn yhdeydessä että ”ai niin, en ole homo...”. Ja nyt ei mitään Asiantuntija kommentteja lasieni väristä, tai vaatetuksestani! Euroopassahan nyt monella on harmaat/sinertävät linssit, ja ei niille aleta vihjailemaan mitään. Lisäksi monella miehellä on nykyään vaaleanpunainen paita yllä (itselläni oli vaaleanpunainen Marimekon Jokapoika-kauluspaita, tumma irtotakki ja housut, valkoiset kengät). Ja aivan taatusti maneerini tai puhetyylini ei ole millään lailla ei-miehinen! En huido käsilläni, enkä puhu mitenkään keimailevasti.... Huoh, alkaa vain pikkuhiljaa väsyttämään ihmisten VIHJAILUT, suorat kysymykset on paljon parempia, mutta että aletaan kutsumaan Elton (John)iksi... No, heiton tehnyt neiti sai kuulla parinkymmenen minuutin läksytyksen.
Ja teille epäilevät Tuomaat, kyllä, olen varma omasta suuntautumisestani. Pidän varsin paljon tytöistä. Enkä halua kokeilla muuta.
Loppuviikonloppu Sydneyssä menikin mukavien syyspäivien merkeissä – lämpötilaa parikymmentä astetta, ja mukavat näköalat rannikon kallioilla kävelleskellessä.
--
Nyt on siis alkanut week 15, eli viimeinen kouluviikko. Tuntuu käsittämättömältä kuinka nopeaa aika täällä on vierähtänyt, vasta hetki sitten mietin aloitanko edes mitään blogia, ja nyt ollaan Australian osaa jo lopettelemassa... Jätän ajatukseni Australiasta kesäkuun loppuun, katsotaan sitten minkälaisen kuvan mesta on jättänyt :) Reissu on vielä reippaasti kesken, koulu on tenttejä vailla pulkassa.
Aiemmin avauduin paluushokista, siitä mitä luulen sen olevan ja miten luulen sen tulevan. En voi välttää ajattelemasta sitä nyttenkään. Tänne alkaa olemaan jo jollain lailla tottunut, juurtunut jopa, ja nyt kohta pitää kaikki tuttu ja turvallinen täällä jättää taakse ja palata kotiin. Huomata jopa että ehkä tietyt asiat on muuttuneet, tietyt asiat pysyneet varsin samana. Who knows? Onnekseni ehkä, täältä lähtiessäni tulee vietettyä taas kunnon turistilomaa joten saa ajatukset pois paluushokista. No, sepä selviää sitten. Turha miettiä liikoja vielä. Jännityksellä odotan kuitenkin tulevaa ja vanhojen kavereiden näkemistä, toivottavasti tunne on molemminpuolinen! :)
-Ozzie
Kommentit