Australia, vihdoinkin! Nyt ollaan jo muutama päivä oltu Sydneyssä, ja hyvältä näyttää ja tuntuu! Blogeilemassa en ole kovinkaan kerennyt käydä, mutta nyt ajattelin pyhittää hieman aikaa senkin täydentämiselle. Nyt siis jaarittelu-varoitus!<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Aluksi hieman tapahtumista tähän asti edellisen päivytyksen jälkeen. Hong Kong oli siis siisti paikka, sinne haluan päästä uudestaan vielä joskus. Viime lauantaina hieman haikein mielin lähdettiin poikain kanssa takaisin Singaporeen – yhteisen loman viimeiseen paikkaan.Viime kerran ostoshelvetti kokemuksen Singasta korjaantuivat nytten, kun saatin hieman aikaa vaan oleskella siellä. Todella mahtavaa oli käydä parilla huurteisella rafloissa, jotka oli joen vieressä, ja viereen piirtyy valoisaa kaupungin profiilia ja vieressä soi menevä jazz. Kyllä S'porekin nosti osakkeita viimeisenä iltana.

 

Sunnuntai – eli lähtöpäivä Ausseihin – menikin melko nopiaa kaikkea puuhastellessa, ennenkaikkea pakatessa. Käytiin kuitenkin Malesian puolella hakemassa leimat passeihin, ja syömässä. Jännä oli huomata kuinka siisti todella Singapore on, verrattuna esim. Malesian Johoriin. Tai sitten Johor on vain todella paskanen.

 

Kaikki varusteet mitkä olin jättäny Singaporeen edellisen reissun ajaksi, olivat säilyneet ehjänä. Tosin reppu oli kerännyt homekerroksen päälleensä. Sen verran kostea ja seisova ilmasto oli ollut siinä huoneessa!

 

Jostain syystä uusi jännitys iski lentoasemalle mennessäni, nyt vasta oma reissuni alkaa kunnolla! Qantasilla oli kuitenkin reilu palvelu, ja hyvät leffat valikoimissa. Fiilistelyä saatiin viinistä ja A Good Yearista. Tosin lentokoneessa ei sitten nukuttukkaan ollenkaan, ja silmät sikkurassa lompsittiin ummikkona pyörimään Sydneyn asemalle. Hostelli ja paikallisliikenteen liput saatiin kuitenkin varsin helposti hommatuksi, ja reissusta rähjääntyneenä päästiin varsin kotoisaan Hostellille perille Kings Crossille.

 

Pari eka päivää menikin sitten jetlagista toipuessa ja kännykkää korjatessa. Puhelin oli ottanut siis kosteusvauriota, että mikki ei toiminut, ja lisäksi näytöstä oli ruuvi irronnut jostain syystä. No, Nokiallahan on kansainvälinen takuu, onhan? EI OLE! Perkele. Ja, mikä oudointa, Sydneyn kokoisessa kaupungissa on vain YKSI VIRALLINEN HUOLTOPAIKKA!!! Jossain Oulunkin kokoisessa kaupungissa on joka hemmetin nurkalla kännykkäliike ja pientä huoltoa siinä. No, ei muutaku puhelin korjaukseen ja lainapuhelimen ottaminen. Väärin. Luottokuntaa en ollut muistanut tarpeeksi usein, joten tilillä ei ollut yhtään rahaa. Eli ei siis oteta puhelinta, ja kukaan ei voi nyt saada kiinni.

 

Jännitystä kesti onneksi vain yhden päivän ajan, ja pankit olivat kerenneet jakaa rahojani keskenään, joten tiistaina saatiinkin ostettua aussi-liittymä, ja vuokrattua lainapuhelin. Puhelimen korjauskin kesti vain yhden päivän, mutta ylimääräisiä kustannuksia siitä huolimatta – turhia sellaisia.

 

Tosi nopeaa mennyt aika Sydneyssä, ja on tultu oltua aivan rehellinen turisti. Ooppera-talot ja Harbour bridget tullu jo kierrettyä, sekä pakollinen turisti-sightseeing. Vaatekertaa vaihdettu Quiksilveriin ja Billabongiin. Maistettu paikallista olutta. Perussettiä.

 

Kaiken liukuvien asioiden hoitamisen jälkeen, alkaa aikaa riittämään ihan olemiseenkin, jota oon kaivannu kaiken hektisen reissaamisen jälkeen. Eilen tavattiin yksi suomalainen pariskunta, ja kaytiin kattomassa paikallistason korismatsi, joka yllattaen paatyi heittopussijoukkueen voittoon. Kivaa oli, penkkiurheileminen on aina hauskaa!

 

Tanaan olisi Australia day, joten häppeningistä voi olla ylitarjontaa. Pitäisi vielä yksi päivä pyhittää vain biitsille. Lämpötilaa tosiaan sellaiset vajaa 30 astetta joka päivä, ja melko hiostavaa. Tosin, sen kestää kun tietää miten hyvää se mulle tekee (tai lähinnä tiedostaa kuinka kylmä Suomessa on hehheh...)!